Arvostelu

Arvostelijana Mr.Gigante

Resident Evil: Outbreak File#1 ja File#2

”Phuhh…törkeän pölyisiä aikakirjoja…

Mitäh? Nettipeli jossa yritetään selvitä zombie-laumojen kynsistä jo ennen Left 4 Deadiä onko tällainen mahdollista!?
Mikäli nämä asiakirjat pitävät paikkansa sellainen oikeasti oli olemassa varmaan jo törkeän kauan sitten, vilkaistaanpa tarkemmin näitä tekstejä…”

Outbreakit ovat jo melko lailla kuolleita ja kuopattuja tai enimmäkseen kastroituja ja sittemmin unohdettuja, mutta se ei tarkoita sitä ettenkö voisi vielä jotain kehnoa arvostelua moisista kyhätä, vaikka sitten menneessä aikamuodossa väkisin julkaistuna.

Kauan sitten Capcomilla oli ymmärtääkseni suunnitelmissa julkaista Resku nettipeli, nimeltä Biohazard: Network, jossa olisi ollut törkeä kasa näitä pelattavia skenarioita. Mutta Cacpis-kaverimme parhaimmissa rahastuksenteko ideoissaan julkaista nämä kaikki kolmena eri pelinä. Kaksi näistä peleistä saapuikin maailmalle, mutta kolmannes on joko aprikoinnissa tai sitten kokonaan hyllytettynä, hitostako minä tiedän kun en näitä asioita seuraile. Nämä maailmalle ilmaantuneet pelit olivat RE: Outbreak ja RE: Outbreak File#2.

Mutta mistäkö hitosta olikaan kysymys näissä peleissä? Noh, kuvitelkaahan ensin tämä varmaan nykyään jo kaikkien tuntema ja pelaama Left4Dead-peli ja se idea että ryhmätyöllä selvitään…Kuvitelkaa tämän jälkeen Raccoon cityyn perustuva perus Resident evil-peli ”kankealla” ohjauksellaan ja välillä epäloogisilla puzzleillaan…yhdistettynä näiden pitäisi tuoda mieleen edes jotenkin minkälainen peli on kyseessä ja uskokaa tai älkää, peli oli kuin olikin toimiva ja hyvä.

Varsinaista juonta peleissä ei varsinaisesti tarvittukaan, mutta ideana oli että pelin kaikki skenaariot perustuivat T-viruksen valtaamaan Raccoon Cityyn ja sen ympäristöön, joista kaupungin ihmisten tulisi selviytyä. Pelin skenaariot tai niiden tarinat eivät liityneet toisiinsa virallisesti mitenkään vaan olivat kaikki periaatteessa irrallisia henkiinjäämiskokemuksia. Jokaisessa oli tavoitteena päästä mahdolliseen turvaan puzzleja ratkaisten ja pomohirviöitä tappaen.

Pelissä oli myös aavistuksen verran sitä avuttomuuden tuntua mitä ressat kaipasivat erityisesti pelatessa Hardilla tai Very hardilla: ammuksia ei jaeltu joka nurkassa ja onnekkaimmat saivat peräti aseekseen täydellä lippaalla varustetun pistoolin johon oli pakko tyytyä. Kaikkia vihollisia ei voinut jäädä nirhaamaan vaan pakeneminen näiden ohitse oli suurimmaksi osaksi pakkovaihtoehto koska jo yksittäinen zombie pystyi tappamaan kokemattoman ja aseettomaan pelaajan. Lisäksi viholliset pystyivät seuraamaan pelaajaa eri paikkoihin tehden pakenemisesta hankalampaa.

Pelin omana erikoisuutena oli virusmittari, joka on joka hahmolla heti skenaarion alussa. Mittarin lukema nousi hitaasti omaa tahtiinsa osuvista iskuista, heikosta energioista ja lattialla olevista pöpöistä äskeisten syitten yhteisistä seurauksista. Mittarin noustua sataan, pelaaja joko kuoli (offline) tai muuttui zombieksi(online) ja kykeni sitten hätyyttelemään muita pelaajia, mutta kuoli sitten myöhemmin parin minuutin kuluttua.
Erikoisimpana asiana peliin oikeastaan oli että hahmot eivät instant kill-liikkeitä lukuun ottamatta kuolleet energioiden päädyttyä Danger-tilaan vaan kaatuivat heikkoina maahan. Yksin jäänyt pelaaja ei voinut muuta kuin yrittää ryömiä jotain parannusvälinettä kohti tai toivoa että joku kaveri tulisi auttamaan tämän pikaisesti jaloilleen. Alati kasvavan virusmittarin kasvua pystyi hidastamaan eri lääkkeillä, mutta ainoastaan Decisions, Decisions-skenaariossa siitä kykeni pääsemään lopullisesti eroon. Lisäksi pelissä oli myrkytysten lisäksi saada pahanlaatuinen verenvuotohaava, joka oli kuin yhdistelmä Poisonia ja dangeria, lisäksi vuotava verivana houkuttelee vihollisia pelaajan perään.

Pelin ”päähenkilöinä” toimi kahdeksan eri henkilöä, jotka eivät olleet mitään kummoisia sankareita Clairen, Leonin, Jillin ja Chrissin tapaan vaan enimmäkseen melko inhimillisen heiveröisiä ja avuttomia ihmisparkoja. Kaikki kahdeksan eri hahmoa tai oikeastaan hahmotyyppiä erosivat toisistaan melko suurimmassa määrin. Hyväkuntoisella ja tasapainoisella poliisi Kevinillä oli heti alussa tavallista tehokkaampi käsiase, hitaalla ja lihavalla, mutta voimakkaalla ja kestävällä turvallisuusvartija Markilla oli alussa käsiase ja tämä oli hyvinkin voimakas lyömään kaikilla lyömäaseilla, kylmähköllä reportteri Alyssalla oli mahdollisuus tiirikoida auki yksinkertaisia lukkoja, ystävällisellä ja auttavaisella tarjoilija Cindyllä oli apunaan erillinen varasto johon kasata ensi-apuvälineitä, pelkurimaisella, mutta onnekkaalla Jimillä oli iskutehoja kasvattava kolikkonsa ja taito leikkiä kuollutta(liikettä pystyi käyttämään myös iskujenväistöön) joka hämäsi peräti lihan perässä liikkuvia zombeja, hiljaisella ja väkivaltaisella putkimies Davidilla oli apunaan työkalupakkinsa eri välineineen, lääkäri George kykeni tekemään lääkekasveista erilaisia lääkkeitä ja lopuksi jotain Umbrellasta tietävä salaperäinen opiskelija Yoko kykeni kantamaan repussaan enemmän tavaroita. Lisäksi pelattavaksi sai vielä näiden hahmojen ominaisuuksia omaavia sivuhahmoja.

Kakkosessa näiden hahmojen ominaisuuksiin lisättiin vielä mm. Jimin iskusarja, ylimääräiset ammuslippaat Markille ja Kevinille, kuin myös pilleripyssy Georgelle ja sähköase Alyssalle. Kaikilla näillä hahmoilla oli omia erikoisuuksiaan ja näitä pystyi käyttämään hyvin hyödykseen kentissä liikkuessa esim. Alyssan tiirikoidessa ovea Mark kykeni puolustamaan tätä vaikka vankalla ruumiinrakenteellaan ja David pystyi kyhäämään käteviä aseita aina sähköaseesta keihääseen. Yokon tilavaan reppuun mahtui kätevästi ylimääräisiä ammuksia ja Cindyn laukkuun lääkkeitä jne. Ainoana oikeastaan ratkaisevana asiana peliin tietenkin oli vielä että hahmoja kykeni osallistumaan jokaiseen skenaarioon vain kolme, nettipeliinkin sitten peräti neljä.

Mikäkös tästä nettipelistä sitten teki muka paremman kuin offline-pelistä? Ensimmäisenä tietysti se että kaverit olivat nyt ihmisälyn eivätkä tekoälyn ohjastamia, jolloinka yhteistyö näiden kanssa sujui useimmiten paremmin. Mutta kuinkas tuota peliä sitten jaksoi pelata uudestaan ja uudestaan netissä, vaikka sehän oli aina samoja puzzleja ja samoja käytäviä joita vedettiin ulkomuistista? Noh, saman kysymyksen minä heitän Left4Deadin pelaajille jolloin vastauksen pitäisi löytyä. Vastaus oli monien pienten asioiden ainainen eroavaisuus aina joka pelissä, yksikään peli ei voinut olla ikinä samanlainen selviytyminen. Joku toinen pelaaja saattoi mokata jossain kohdassa tai unohti ottaa tärkeän avaimen mukaansa, lisäksi pienet lagibugit saattoivat aiheuttaa sen että saatoit itse kuolla äkkiarvaamatta johonkin kohtaan jonka kuuluisi joka kerralla ihan itsestään selvä.

Lisäksi nettipeli tarjosi lukemattomia eri moodeja, mitkä saivat offline tarjonnan tuntumaan pelkältä epämääräiseltä räpellykseltä. Oli vielä Very hardiin lisättynä haastavia moodeja, joissa kykeni saamaan pahemmin vahinkoa, saada vahinkoa kavereiden harhaluodeista tai sitten pelata tutut kentät lävitse loputtomilla ammuksilla vaikka ihan harjoitustarkoituksissa. Pelin chattihetketkin toimivat loistavasti kankeasta ohjaimella kirjoittamisesta huolimatta, eikä tarvinnut edes varsinaista kirjautumista Sonyn nettishcaisseen päästäkseen pelaamaan. Homma toimikin melko hyvin.

Sitten kiiruhdellaan vain niihin pelin muihin osapuoliin, joista kontrollien asiat voidaan skipata suurimmaksi osaksi. Ohjaushan nyt on jokaiselle reskufanille hyvin tuttu juttu kaikkine ohjaustapoineen. Lisäksi toki oli vielä mahdollisuus heittää komentoja kavereille tyyliin ”apua”, ”tuu tänne” ja ”mee tonne”.
Vaikka varsinaista läsytämistä kuulokkeiden tapaan ei voinut tapahtua pelaajien mielikuvitus ratkaisi tämän hyvin, jos halusi käskeä kaveria poimimaan jonkin esineen, tämän päälle polkeminen tai ”mee tonne” komennon sormella osoittelu riitti yllättävän hyvin jotta kokeneimmat pelaajat tajusivat mitä toinen mahtoi tarkoittaa.
Kakkososaan lisättiin vielä ohjaukseen liikkumisen mahdollisuus ampuessa, mutta harmittavasti liikkuminen pyssy kädessä tarkoitti sitä että sillä ei voinut osoitella erikseen ylös tai alas. Lisäksi crapcom vaihtoi jostain hölmöstä syystä vanhan juoksunapin neliöstä ympyrään joka vaati väkisin jonkinmoista totuttelua mutta oli silti melko hölmö päätös omasta mielestäni.

Graafinen anti outbreakeissa oli oikeastan ps2-ressojen parhainta. Hahmojen yksityiskohdat ja rypyt vaatteissa oli toteutettu yllättävän hyvin kuin myös liikehdintä. Myös zombejakin pääsi näkemään useita eri näköisiä ja nämä olivat myös siten koko Re-pelien historian vaarallisimpia örveltäjiä. Lisäksi pelin kaikki eri kentät oli toteutettu melko hienolla jäljellä. Ykkösen kentät joissa ensin joudutaan pakenemaan baarista kaikessa paniikissa suoraan kadulle, oli toteutettu alkutunnelmaltaan hienosti, tämän jälkeen ilmaantuva jäätynyt Re2:n labra, iilimatojen täyttämä Re3:n sairaala, palava motelli ja juonellisesti loppuvaiheille sijoittuva RC:n yliopistokampus olivat ainakin yleisesti hienoja toteutuksia.
Kakkososan kentät olivat vielä raivopäisten eläintarhaeläinten täyttämän RC:n eläintarha, maanalainen metro, RC:n ympäröimä metsä ja hylätty sairaalarakennus, RC:n tuttu poliisiasema vielä selviytyjien ollessa kasaantunut sinne ennen lopullista ryntäystä ja lopuksi pelin lopettava henkiinjäämismatka Umbrellan laboratoriosta Raccoon cityn katuja pitkin ulos kaupungista olivat todella hyvän näköisiä ainakin ulkoasuiltaan jos eivät sitten tunnelmaltaan, mitkä oli kyllä menty ryssimään ainakin poliisiasemalta ja joista sitten enemmän huonoissa puolissa.

Välivideot oli tehty pääpiirteisesti ihan hyvin vaikka kuitenkin esimerkiksi Thanatos Tyrantin lävistämän ihminen näytti yksinkertaisesti aivan naurettavan tökeröltä. Sen sijaan Gregin kuolema päälaukauksesta oli mykistävän hyvin toteutettu.

Ääninäyttely oli ihan hyvää jälkeä yleiseltä keskitasolta eikä juurikaan mitään järin kummoista dialogia tarvinnut välitellä välivideoissa vaikka ne oli tehty keskinkertaisella käsikirjoituksen sähellyksellä, kunhan pelaaja sentään tajuaa mistä on kyse.
Tosin paikoitellen ääninäyttely kuulostaa aina hyvinkin melko hupaisalta. Jimin ”Oh shit help”, ”M..my life is shit”-kommenttien lisäksi tämän teddykarhulta kuulostavia vinkaisuja/älähdyksiä ei voi unohtaa saati Georgen kokonaisuudessaan aivan koomiselta kuulostavaa puhetta. Cindyn ääninäyttely taas sai kyllä ehdotonta plussaa…kauniiden kasvojensa lisäksi neidin ääninäyttely oli suorastaan kuin enkeliltä.

Musiikkipuoli oli tunnelmanluomiselta ihan perus keskitasoa eri sävellyksineen, joita ei mieleensä voi painaa onnistuneesti. Mutta sen sijaan pelin alkuvideoissa soiva sävellys oli jotain aivan muuta. Suorastaan Giganttisen loistava ja mahtava sävellys yhdistettynä vielä ykkösen alkuvideon Williamia hutkimassa Umbrellan sotilaita, on jotain suorastaan aivan kaunista jälkeä kameran kadotessa Williamin mutanttisilmän syövereihin ja sitten DNA-rihmastoon. Kyseinen kappale kuului ehdottomasti Top5-listalleni…

Mutta sitten onkin jo aika puheskella pelin huonoista puolista. Ehkä ihan ensimmäisenä koko pelin virusmittari ei vastannut oikeastaan ollenkaan sitä mitä itse kuvittelin aikoinaan. Kuvitelkaa kun jotakuta purtaisiin alkuvaiheilla ja tämä saa selvästi tartunnan, näin ollen tätä hahmoa pitäisi katsoa jatkuvasti varovaisemmin tulevan kalmotilan takia, siinä vasta olisi ollut hyvää tunnelmaa. Sen sijaan koko virusmittari on heti jokaisella hahmolla heti alussa. Mistä helvetin hyttysen puremasta he oikein sen saivat. Lisäksi jatkuvasti satasta kohti puskeva mittari esti tutkimasta paremmin kaikkia kentän ympäristöjä ja kansioita. Kaikki kansiot piti vain selata nopeasti tyylillä, ”plääplääplää jotain jostain epäilyttävästä tyypistä…plääplääplää koodi kassakkaappiin! ja sitten jotain lisää plääpläätä ja toinen tärkeä koodi johonkin!” ja sitten vain kipaistaan pikaisesti paikasta A paikkaan C mistään taustasta sen kummoisesti välittämättä. Ei tunnu oikein hyvältä. Lisäksi tämä zombieksi muuttuminen...kuvitelkaapaks ovatko heikossa hapessa olevat kaverit iloisia sinun sohiessasi heitä selkään kentän loppuvaiheilla? Enpä usko.

Toisena mainitaan ne ärsyttävät botit offlinessa:
”Tule nyt perkeleen idiootti auttamaan!”
”En” (lähtee pois huoneesta ja on pian vainaa seuraavaan viholliseen.)

”Anna äkkiä se avain tänne jotta päästään täältä!”
”En”, (häviää jonnekin saamarin kauas ja jopa tämän ruumiin etsimisessä menee pitkä tovi.)

”Seuratkaa!”
”En *itussa!” (Ja voitte arvata mitä taas seuraa.)
Tosin ei se pelaaminen ollut aina parhainta myöskään netissä. Välillä saattoi iskeä kesken kaiken valtava kaatuminen servuun jolloin hyvä peli päätyi kuin seinään. Lisäksi pelaamista saattoivat häiritä idiootit perseklovnit kuten ”Goldenboy” ja ”athos”, jotka änkesivät tahallaan muiden peleihin häiritsemään muita pelaajia ja haukkumaan tämän jälkeen kaikkia noobeiksi. Vaikka kirjoitettiinkin pelin nimeksi ”Ei aloittelijoita”, niin johan alta kahden sekunnin tuli nimestä huolimatta ainakin kaksi nenäänsä kaivavaa Kevin-nyypää jotka vain haukkuivat faggotiksi kun heitä pyysi mitä kohteliaimmin poistumaan.
Onneksi tämmöisten varalta pystyttiin luomaan vaikka ”Suomi-pelejä”, jonne saatiin vain haluttua porukkaa jotka tunsivat salasanan.

Lisäksi yksi inhottava ongelma oli muutamien skenaarioiden paikoitellen ärsyttävä ryssiminen joissain alueissa. Poliisiasemalla puski seinästä jatkuvasti ärsyttäviä seinäpieruhermokaasuja, vaikka moisista turvasysteemeistä ei edes mainittu paskaakaan kakkosessa. Olisivat vain ängenneet ylimääräisiä teleporttizombeja tai Lickkereitä huoneisiin, mitä tahansa kuin niitä saatanan seinätuhnuja!. Metsäkenttä taas oli liian poison-painotteinen kaikilta saamarin vihollisiltaan ja metrossa oli havaittavissa melko rasittavaa eessuntaas ramppaamista yhden vuotavan putken kanssa jne. Lisäksi jotkut puzzleista olivat välillä jopa liian tyhmiä, en todellakaan olisi itse tutkimassa majatalon tauluja rakennuksen ollessa ilmiliekeissä!

Pahin ongelma kaikista koko peliä kohtaan oli että Outbreakkiin ei julkaistu nettipeliä ollenkaan, joka teki siitä melko tyhjähköntuntuisen ostoksen. Kakkoseen netti toki ilmaantui mutta valitettavasti vuosia sitten Crapcom lopulta päätti kiskoa koko pelistä piuhan veks ja näin pelin pääpaino hävisi pahemman kerran. Pelaaminen oli sen jälkeen kuin ilotulite ilman tulilankaansa, hienoa välähdystä sisuksissa, mutta sitä ei pääse enää käyttämään sillä oikealla tavalla.

Muutamista päätävaivaavista viostaan huolimatta ainakin Outbreak File#2 oli todella hyvää tykitystä nettipelissä ainakin siihen asti kun sitä vielä kesti, mutta nykyään peli onkin sitten…noh, toki sitä yhä voi pelata mutta suurin into on jo poissa, mutta halpaan hintaan hankittuna voi vielä edes jotenkin nauttia vaikka offline peleistä vaikka ne eivät vedä ollenkaan vertoja nettipelille. Ne ajat joita koin pelatessani foorumilaisten kanssa eivät katoa mielestäni enää muilta kuin yksityiskohdiltaan. Suositusleiman anto tälle pelille sen sijaan on jo naurettavaa nykytilaa katsellen, mutta kunnioittaa sitä voi aina.

Outbreak-sarja (offline)
3-/5 pistettä.

Outbreak file#2 (online)
4+/5 pistettä ja "Gigsu kunnioittaa" merkki.